Euroopan suurimmat kiinteistöalan messut ovat aina heijastaneet alan mielialaa, ja tänä vuonna peili heijasti jotakin erilaista: varovaista, vaivalla ansaittua optimismia. Kahden vuoden syvän epävarmuuden jälkeen kiinteistöala näyttää olevan valmis katsomaan jälleen eteenpäin.

Viime vuodet ovat olleet myrskyisiä. Pitkä nousukausi, joka määritteli yli vuosikymmenen kiinteistömarkkinoita, päättyi äkillisesti. Nousevat korot, korkeat rakennuskustannukset ja maailmanlaajuiset kriisit muuttuivat varmasti epäröinniksi lähes yhdessä yössä. Se, mikä kerran tuntui loputtomalta noususuhdanteelta, muuttui pysähtyneiden hankkeiden, kutistuvien marginaalien ja hiljaisten rakennuspaikkojen maisemaksi. Järkytys oli todellinen ja tuskallinen.

Tällä viikolla Münchenissä aistin kuitenkin, että tunnelma oli muuttunut. Enää ei puhuttu selviytymisestä vaan uudistumisesta. Sanojen ja rakenneuudistuksen muutos kaikui keskusteluissa, ei niinkään muotisanoina vaan yhteisenä ymmärryksenä siitä, missä tilanteessa olemme. Monet näytteilleasettajat ja osallistujat näyttivät hyväksyneen uuden normaalin, ja hyväksymisen myötä otetaan ensimmäinen askel kohti edistystä.

Kävellessäni näyttelyhallien läpi huomasin, että näyttelyosastoja oli vähemmän ylellisiä kuin kriisiä edeltävinä vuosina, mutta ilmapiiri tuntui perustellummalta ja rakentavammalta. Pikaisista sopimuksista puhuttiin vähemmän ja enemmän pitkän aikavälin strategioista, innovoinnista ja kestävyydestä. Rakennuttajat puhuivat tehokkuudesta ja mukautuvasta uudelleenkäytöstä, sijoittajat kärsivällisyydestä ja ajoituksesta ja kaupunkien edustajat keskittyivät asuttavuuteen ja yhteistyöhön. Oli kuin koko ekosysteemi olisi kypsynyt vaikeuksien kautta.

Myös kansainvälinen kiinnostus oli hiljaa palaamassa. Kotimaiset toimijat ovat edelleen varovaisia, mutta ulkomaiset sijoittajat alkavat jälleen tarkastella Saksaa, koska sen suhteellinen vakaus ja elpymismahdollisuudet houkuttelevat heitä. Erityisesti logistiikkakiinteistöt ovat saamassa jälleen huomiota, vaikka kauppojen määrä on edelleen kaukana huipputasosta. Yhä useammat ymmärtävät, että laskusuhdanteet tuovat mukanaan myös mahdollisuuksia, ja ne, jotka valmistautuvat nyt, hyötyvät ensimmäisinä, kun vauhti palaa.

Kukaan ei kuitenkaan teeskentele, että haasteet olisivat kadonneet. Asuntopula on edelleen yksi maan polttavimmista ongelmista. Hallituksen kunnianhimoiset tavoitteet uusien asuntojen rakentamiselle näyttävät olevan kauempana kuin koskaan. Rahoitus on edelleen vaikeaa erityisesti yksityisille ostajille. Byrokratia hidastaa edelleen edistystä, vaikka uudet aloitteet, kuten rakennustyyppi E ja rakennuslain tarkistukset, lupaavat yksinkertaistamista.

Kaikesta tästä huolimatta Expo Real 2025 -tapahtuman ilmapiiri oli erilainen, kevyempi, ehkä jopa toiveikas. Tuntui, että ala on lakannut pidättelemästä hengitystään. Ihmiset puhuivat jälleen ratkaisuista, kumppanuuksista ja mahdollisuuksista eikä vain riskeistä. Tiedot ovat ehkä edelleen ristiriitaisia, mutta tunnelma on kääntymässä. Alalla, jolla luottamus on puolet taistelusta, sillä on valtava merkitys.

Eniten minuun teki kuitenkin vaikutuksen mikään yksittäinen hanke tai ilmoitus, vaan kollektiivinen ajattelutapa. Kiinteistömaailma, jota aiemmin ohjasivat ylitsevuotavuus ja helppo pääoma, näyttää nyt ymmärtävän, että tulevaisuudessa on kyse luovuudesta, kestävyydestä ja kestävyydestä. Keskustelut olivat aidompia, vähemmän spekulointia ja enemmän arvonluontia sen varsinaisessa merkityksessä. Tunnustettiin, että hinnalla millä hyvänsä tapahtuvan kasvun aikakausi on ohi, ja tilalle on tullut vastuullisempi ja harkitumpi lähestymistapa rakentamiseen ja sijoittamiseen.

Lähtiessäni messualueelta en voinut olla ajattelematta, että tämänvuotinen Expo Real merkitsi uuden luvun alkua. Myrsky ei ehkä ole vielä kokonaan ohi, mutta ala on löytänyt jälleen jalansijansa. Näyttää siltä, että toivo on palannut, mutta ei nousukauden naiivi optimismi vaan hiljaisempi ja kestävämpi toivo.

Loppujen lopuksi kiinteistöalalla on aina ollut kyse pitkistä tulevaisuudennäkymistä. Münchenissä tällä viikolla näkemäni markkinat eivät olleet taantumassa vaan löytämässä uudelleen tarkoituksensa. Ja ehkä juuri se, enemmän kuin mikään muu, on todellinen elpymisen merkki.